Otsikko S Club 7:n biisistä Never Had A Dream Come True.
Aiheeseen, tänään vihdoin ja viimein sain sovittua pappani kanssa varmaksi, että meidän diili toteutuu mun valmistumisen aikaan, kunhan olen ensin hankkinut työpaikan. Tuo yllä oleva varmaan kertookin jo aika paljon, että mitä siihen sopimukseen liittyy... Eli 2013 kesällä, mulle pitäisi tulla ihka ensimmäinen oma hevonen! Hieman mä olen tyytyväinen ja alan taas panostaa kunnolla kouluun. Kesällä lupaan tehdä KAIKKI rästitehtävät pois alta ja muutenkin ensi vuonna pitää poissaololukeman alle 100:ssa.
Unelmien hevonen olisi:
iältään 6-9 vuotias pv- tai sh-tamma. Myös lv on okei, jos se ei ole startannut/juossut tai on ollu suurimman osan elämästään ratsuna ja taso on riittävä. Toki suokkien kohalla sama, ettei mielellään olisi ex-ravureita, vaikka ei niissä mitään vikaa ole. En kuitenkaan omaksi ekaksi hevoseksi halua ex-ravuria, paitsi yhden voisin ottaa jos olisi mahdollista. Ruunakin kelpaa, mitä ne nyt vaan tuppaa olemaan aika tasaisia omien kokemuksien mukaan.
Tasoltaan hevosen tulisi olla 90cm ja HeB ylöspäin, koska en halua että taso tulee ihan heti vastaan ja enemmän estepuolen hevonen, koska itse tykkään enemmän esteistä. Kaveri (josta tulisi vuokraaja) sitten reenailisi koulua ja välillä luultavasti myös pistäs minut tuuppailemaan : D
Luonteeltaan se ei saa olla automaatti. Haluan hevosen, jossa on luonnetta, enkä mitään pullamössöpollea, joka on kuin pystyynkuollut. Ripaus pippuria ja säpäkkyyttä, sekä hieman kuitenkin sitä mamman sylivauvvaa, niin oi nam <3
Tänään tosiaan puhuin jo papalle yhestä lv:stä, jonka olisin halunnut NYT, mutta sovittiin kuitenkin että ensi vuonna sitten. Minä keskityn nyt selailemaan myynti-ilmoituksia ja syömään, joten kirjoittelen taas joku päivä : )
Mahottomasti onnea sopivan/täyellisen pollen etsintään :) Toivottavasti tärppää :)
VastaaPoistaKiitos : ) Eiköhän tuo tärppää, kun kuitenkin aikaa on vielä paljon : D
PoistaMä tuun niiiiiiiiiiin rääkkään sua kunhan sopiva kopsuttelija löytyy.
VastaaPoistaT. vammanen :D
Asia harvinaisen selevä : DD
VastaaPoista