tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kämpän uusimisen haaveilua

Vanhat kalusteet alkaa tympiä ja tekis mieli viskoa kaikki pihalle, siksipä haluankin haaveilla siitä, mitä tahdon tilalle.

Aloitetaan vaikkapa keittiöstä. Sinne nyt ei paljoa mahdu, mutta esimerkiksi Bjursta/Hendriksdal-yhdistelmä olis tosi kiva. Sagaformin deluxeleikkurisetin tahtoisin myös ja sen kaveriksi sitten Tommille kunnon veitsisetti Sagaformilta. Sagaformilta löytyy myös juustoraastin, jota kehtaisi pöydällä pitää. Sitten jos vedetään homma liiallisuuksiin ja pelkät mikropopparit ei kelpaa, niin tottahan meidän keittiöstä pitää löytyä oma popcornikone! Pöydälle voisi sitten hommata ehkä hieman ei-niin-vakavan-ja-"hienon" maustetelineen. Astiakaapit voisin täyttää kokonaan Iittalan Teema-sarjalla ja väreinä musta ja turkoosi (mahdollisesti myös valkoinen). Iittalan Verna laseja koboltin sinisenä haluaisin lisää, mutta niitä ei enää valmisteta joten joudun varmaan tyytymään noihin neljään (vai kuuteen?) mitä meillä jo on. Uusia paistinpannuja pitäisi hommata, koska vanhat on a) liian pieniä tai b) suhteellisen huonoja. Uusi wokkipannu olis kans kiva, koska Stockmannilta ostamani oli täys susi. Siihen jäi jäljet ruoasta ja ruostettakin ilmestyi, kun yön yli oli tiskialtaassa ja oli hieman vettä jäänyt pohjalle... Eiköhän noilla saataisi keittiö kivaksi. Uusia elektroniikkalaitteita ei tarvita, koska nykyisiin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Seuraavaksi sitten olohuone. Olohuoneeseen tahtoisin kulmavuodesohvan. Vaikkapa Lugnvik-merkkinen Ikeasta. Televisiota varten haluaisin jomman kumman Bestå-mallistosta valkoisen tai mustan. Kirjahyllynä saisi jatkaa Expedit-hyllykkö ja siihen mahdollisesti jalusta, jossa on pyörät, niin olisi helpommin liikuteltavissa. Sohvan taakse (käytännössä keittiön puolelle) tahtoisin Malm-malliston työpöydän ja sen kanssa nykyinen tietokonetuolini. Kissalle haaveilisin zooplussasta Piparkakkutalo-raapimispuuta ja koiralle oma Atmosphere-nojatuoli zooplussasta myöskin.

Makuuhuoneeseen tahtoisin isomman sängyn, mutta tilan puutteen vuoksi voin tyytyä vielä tuohon 120 senttiseen. Yöpöydät kuitenkin haluaisin joko Trysil- tai Odda-mallistosta. Sängynpäähän sitten Konsmo-lipasto/taso/mikälie, jonka päälle sitten hamsterillemme Nipsulle uusi häkki. Häkki tulisi olemaan taas vaihteeksi zooplussasta Skyline Exercise Dome tai Igor-jyrsijänhäkki.

Parvekkeelle ois kiva saada uus grilli ja kalusteet, mutta ne saa luvan olla listan loppupäässä. Päätän postauksen tähän ja siirryn League of Legendsin ihmeelliseen maailmaan ;)

torstai 14. maaliskuuta 2013

"Yksikään sellainen tunti elämästäsi, jonka vietät ratsailla, ei ole hukkaan heitettyä." - Winston Churchill.

Tosiaan, nyt oon jo kuukauden (?) verran käyny vuokrailemassa tuota suokkiruunaa. Sillon ku aloin vuokraa oli poika tallannu omalle takasellensa hokilla ja alko jalan hoitorumba. Nyt sitten on enää pikkurillinpään kokonen rupi siinä takasessa, vaan lauantaina oli reipas Poika riehunu tarhassa kaverin kans ja polkassu etusen rikki. Hevosen hain Lauran kans, joka otti tarhakaverin mukaan ja jo kauempaa katottiin, että nyt on joku hassusti, ku näky jotai punasta jaloissa. Noh, Ruunalla oli molemmat etuset veressä, turvassa verta, vasemman jalan yönsilmässä verta ja vas. takasessa verta.
Oikeessa etusessa oli sitten sellanen 1cm levee ja varmaan yli 5cm pitkä vekki, joka kiersi takavuohisen sisäpuolelta ja sen alta osuen melkeen kavioon. Päivystävälle eläinlääkärillekin piti soittaa hoito-ohjeita ja koskaan mulla ei oo ollu noin kädetön olo hevosen kans. Ell kysy, että näyttääkö mun silmään ommeltavalta ja eihän se tietenkään ollu sellanen, ku oli niin levee. Ell sano ohjeeksi, että huuhella sitä ja laittaa betadine-haude ja voi kyllä tulla käymään, jos on tarve. Soitin sitte Omistajalle, joka sitten jonku ajan päästä pölähti tallille ja katto jalan - todeten vaan, että ei tuo paha ole, vaikka siltä näyttää. Eikun haude jalkaan ja jesarilla paketti kunnolla kiinni.

Nyt Ruuna on ollu saikulla tähän päivään asti ja katotaan miten huomenna, Omistaja ainakin meinas että huomenna alkais rauhallinen liikutus, JOS ei onnu enää. Toivottavasti Ruunalla nyt jalka paranis ja päästäis uudelleen reenailee, ettei vaan lihakskunto hiivu. Nimittäin perjantaina ennen tuota vahinkoa meille meni ratsastus toooodella kivasti. Alkukäynnit käytiin ensin kahlailee kentän auraamattomassa päässä ja välillä Ruuna jopa itte puski sinne syvemmälle ja siellä sitten mentiin yli polvia myöten hangessa. Alkulämppöjen jälkeen alettiin ravailemaan ja saatiin mun mielestä tosi kiva ravi aikaan. Ennen ravi on ollu vähän sellasta altajuoksemista ja näin, mutta perjantaina ravi oli hidasta ja pystyin istumaan ihan kunnolla perse penkissä, kun ennen olin poppinu ku mikäki : D Lauran kommentti ratsastuksesta: "Sä näytät jopa kouluratsastajalta siellä selässä!" Että semmosta ja minä - joka on vannonu, ettei kisaa koulukisoissa - oon nyt sitte luvannu Lauralle, että mä ens kesänä suuntaan Ruunan kanssa elämäni ensimmäisiin koulu- ja ratsastuskisoihin! Helppo C ois suunnitelmana mennä, jos vaan nyt saadaan oikeesti toi ratsastus tolle mallille.

Ruuna ja Omistaja on myös vko 10:llä hypänny ekaa kertaa Ruunan elinaikana! Hyvin niillä oli kuulemma menny ja toivon todella, että tuosta vielä estehepo saadaan : )

Perjantaina mun pitäis mennä sitten tallille liikuttelee Ruuna, jossei se enää sairaslomalla joudu olemaan ja tosiaan toivon, ettei joudu. On poika muuten herkkä keräämää pöllöenergiaa yhestäki vapaapäivästä, nii kuvitelkaa melkee viikko : D

Ja pahoittelen tosiaan kuvattomuutta, mutta perjantaina ei tietenkää kamera ollu mukana. Perjantaina yritän muistaa kameran ottaa ja pistän Lauran taas kameraorjaksi :3

tiistai 22. tammikuuta 2013

Mä en lupaa sulle kuuta, en tähtiä taivaalta

Otsikko ei liity yhtään mitenkään tekstiin. Satuinpa vaan kuuntelemaan Jontte Valosaaren biisiä Jos mä oisin sun mies. (yks uusimmista lemppareista <3)

Mulla on pitäny kirjottaa viimeset neljä kuukautta, mutta työssäoppiminen on vieny melkosesti aikaa, ku työaika yleensä ollu 11-19, nii ei siinä enää pahemmin jaksa koneella istua. Tän kertanen työssäoppimispaikka on koruliike (oon vielä pari viikkoa siellä) ja sieltä onki sit tullu osteltua vaikka mitä.

Jet Set Addiction-kello
Thomas Sabo-rannekoru + 3 helaa
Lucky- ja pöllö-riipukset + hopeaketju

Toivelistalla ois vielä ainaki seuraavat, mutta niitä tuskin vielä hetkeen tuun saamaan:
Kalevalan Korulta:
- Made in Helsinki, Eira-riipus tai -kääty (pronssi)
- Made in Helsinki, Eira-korvakorut (pronssi)
- Vellamo-riipus (hopea)
- Kielo-kääty (hopea)
- Kielo-sormus (hopea)
- Käärmesormus (pronssi)

Lumoavalta:
- Vanilja-riipus
- Hertta-riipus (iso), -korvakorut ja -rannekoru
- Kiara-riipus, -kääty ja -korvakorut
- Nefer-riipus (musta)

Muut:
- Thomas Sabon heloja (kirjaimet jo saatu)
- Figaro-hopeaketju

Siinä taitaa nyt suurimmaksi osaksi olla ne mitä neiti tahtoo. Toki siellä ois pari sormusta ja muuta, mutta niistä en jaksa ettiä kuvia (tuskin löytyykään) ja en osaa selittääkkään kunnolla :D

Mutta sitte muihin kuulumisiin. Sunnuntaina nousin vuoden tauon jälkeen taas hevosen selkään ja voi luoja että tuntuu vieläki jaloissa. Seuraavan kerran pitäis ens viikon lauantaina mennä, kunhan vuokrahevo on muuttanu ja tottunu uuteen paikkaan. Talli on lähellä meijän auton rassaushallia, joten helppo siinä mielessä, että Tommi voi mennä hallille, ku  mä suuntaan tallille.

Tää uus vuokrahevonen on suomenhevosruuna, jonka koulutus on vasta alotettu. Ruuna kääntyi just 7-vuotiaaksi ja sai vietellä vähän liian pitkään kasvattajan luona varsavuosia, jonka takia on vasta viime vuonna koulutus alotettu.
Tuntu tosi näppärältä kaverilta niinkin raa'aksi ja ei ollu sellasta perus pää ylhäällä kaahottamista, vaan oikein mukavasti se haki sinne eteen-alas. Oli kyllä testaamispäivää ennen ehtiny pari päivää kerätä virtaa, niin melkosen paljon pidätteitä sai tehä ja rauhotella pojua muutenkin, mutta muilta osin hyvin meni.
Se jännä puoli hevosessa on, että siltä puuttuu toinen silmä. Eipä tuo onneksi näytä Ruunaa haittaavan, vaan on siihen jo ehtiny varsasta lähtien tottua, että toisella puolella ei näe.
Uudella tallilla päästään sitten onneksi maneesiin ja maastoihin räpeltämään, niin on varmasti monipuolista tekemistä ja kunnolliset alustat.

Seuraavaa postausta varmaan kirjoittelen, kunhan on paketti saapunut postissa ja näin mulla on sitten jotain esiteltävääki : D

Postauksen kirjoittelun aikana soineet biisit:
Tuomas Kauhanen - Miksi naiset rakastuvat renttuihin
Jontte Valosaari - Jos mä oisin sun mies
Alexandra Stan - Lemonade
Timati & La La Land - Not All About The Money
David Guetta - She Wolf

tiistai 18. syyskuuta 2012

Nopeaa päivitystä elämästä : )

Heips,
en tosiaan ole hetkeen ehtinyt kirjoitella, kun on ollut koko kesä vaan töissä raatamista ja muuttamista. Olin tosiaan koko kesän töissä eräässä liikennemyymälässä (siis kauppa, ravintola ja huoltsikka) ja ei pahemmin aika muuhun riittänyt, kun siellä ravaamiseen.

Muutettiin myös tosiaan Tommin kans tähän uuteen kämppään ja tää on oikein kiva ^^. Vaatehuone mulla on vielä(kin) levällään ja Tommi koittaa välillä patistaa mua laittaa se kuntoon, mutta kun ei vaan jaksa :D

Meillä on myös lisääntyny tää meijän eläinkunta. Entisten kahden hamsterin ja koiran lisäksi on tullu kissa. Kissa on ihan perus maatiaiskissa ja nimeltänsä Aatu. Saanu nimensä Adolf Hitlerin mukaan ja käyttäytyyki melkolailla nimensä mukaan : D Oikein mukava, ku hiippaset iso t-paita päällä keittiöön, ku oot just heränny ja kissa hyökkää nilkkaan kiinni.


tiistai 21. elokuuta 2012

Lopputyötä ja siihen liittyvää kyselyä

Tällä hetkellä mulla on kaksi lopputyötä tekemisen alla, joista toista en ole ehtinyt edes aloittaa. Aihe on mahollisesti keksitty, mutta en vielä oo ihan varma. Nyt kuitenkin aattelin höpöttää meijän Reflective Project:n lopputyöstä. Opiskelen tosiaan kansainvälistä liiketaloutta ja meillä pitää tehdä lopputyö tälle kurssille, jossa pitää olla omaan alaan (ts. merkonomi/asiakaspalvelu) liittyvä eettinen ongelma.

Vaihtoehtoina lopputyön muodoksi on essee (3000 sanaa); lyhyt video (10 min) + raportti (750 sanaa); nettisivut (5 kuvaa + 2500 sanaa); Powerpoint-esitys (10 diaa + 1500 sanaa) TAI kuvakollaasi (15 kuvaa + 1500 sanaa). Valitsin sitten sen kummempia miettimättä esseen ja sanoja on kertynyt viime vuonna aloitettuun esseeseen "huimat" 816... Kuitenkin tuohon esseeseen saa sisällyttää haastatteluja/kyselyjä, joten päätinpä laittaa sen tänne sitten. Täältä poimin sitten muutaman haastattelun tuohon esseeseen.

Kyselyn kirjoitan alle suomeksi ja englanniksi, koska lopputyö tulee kirjoittaa jälkimmäisellä kielellä.

Ongelma:
Milloin huono käytös ylittää rajan? Kirjoitan siis asiakkaiden huonosta käytöksestä ja asenteesta asiakaspalvelijoita kohtaan.

Kerro ensin etunimesi ja ikäsi. (Julkaisen ne esseessäni)

1. Onko huono käytös sallittua asiakkaalta asiakaspalvelijaa kohtaan missään tilanteessa? 

2. Mitkä asiat vaikuttavat käytökseen huonontavasti?

3. Asiakaspalvelijalle: mikä on pahin tilanne, jossa asiakas on käyttäytynyt sinua kohtaan huonosti?

4. Asiakkaalle: miten SINÄ käyttäydyt asiakaspalvelijaa kohtaan ja miksi?

Kommentteihin haluaisin mielelläni tähän vastauksia : )

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sisustuskuume!

Tommin kanssa nyt perjantaina irtisanottiin tämä asunto ja varattuna meille on tuosta viereisestä talosta 54 neliöinen saunallinen kaksio, jossa myös on koko huoneiston mittanen parveke + mulle OMA vaatehuone <3

Tuossa siis olis pohjapiirros. Eli tossa edessä on ovi käytävään / etuovi ja suoraan sitä vastapäätä sitten vessan/kylppärin ovi, mistä se saunakin sitten löytyy. Tuossa ennen kylppärin ovea on myös ovipuhelin. Ulko-oven oikeella puolella oleva "lokero" on naulakko, enkä tajunnu jättää tuota eteisen puoleista seinää pois : D Tuosta sitten livahdetaan olohuoneeseen, minkä yhteydessä on myös keittiö. Aivan mahtava tuo keittiö, koska heti siinä tasojen vieressä on tuo ikkuna. Tuo kivasti valoa keittiöön. Siellä myös oli ihan sairaana kaappitilaa keittiössä ja nyt me saadaan se kauan kaivattu tiskikone! Olohuoneessa oli tommonen iso  ikkuna ja siinä kiva sellanen pieni taso, missä Piki voi chillailla tai sitten sinne voi laittaa koristeita ^^ Sitte onki makkari, joka oli aika kapee, mutta kyllä sinne kuitenki sängyn saa tungettua : D Makkarista tosiaan löytyy sitten vaatehuone, jonka saan vallata ihan yksinään, kun Tommilla sopii kaikki vaatteet vaatekaappiin. Makkarin kautta sitten pääsee parvekkeelle, josta mainitsinki jo ylempänä. Muutto tapahtuu sitten viimestään 29.6-2.7!
Ikeassa ois kaikkea jännää sinne kämppään, mutta tällä hetkellä tärkein ois saada hyvä tietokonepöytä, johon mahtuis mun ja tommin pöytäkoneet. Tällänen sitten iski silmään, kun selailin Ikean sivuja. 

Tollanen vaatehuone ois kyllä ihana, mutta ei ehkä tuon värisenä ja erinlainen tuoli ois kans jees, koska en tykkää tuosta kuosista. Vaikka tälläisia kaksi.

Muutamat uudet verhotkin pitäisi ostaa, koska tarvin luultavasti kolmet verhot. Tuohon keittiön ikkunaan, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Makkariin varmaan tulee nuo mun Vallilan punaiset kelohonka-verhot, joita rakastan ylikaiken <3. Olohuoneeseen vois nakata Tommin vanhat verhot mitkä on nytkin tuossa olohuoneessa ja keittiön ikkunaan en tiedä mitä keksin vai laitetaanko siihen edes verhoa.

Sellaista tällä kertaa ja kirjoittelen taas joku päivä, kunhan oon nukkunu kunnolla ja näin ees päin : ) Yöt kaikki : )

tiistai 15. toukokuuta 2012

I never had a dream come true 'til the day that I found you



Otsikko S Club 7:n biisistä Never Had A Dream Come True.

Tumblr_m3wfx55fyl1qhmirbo1_500_large

Aiheeseen, tänään vihdoin ja viimein sain sovittua pappani kanssa varmaksi, että meidän diili toteutuu mun valmistumisen aikaan, kunhan olen ensin hankkinut työpaikan. Tuo yllä oleva varmaan kertookin jo aika paljon, että mitä siihen sopimukseen liittyy... Eli 2013 kesällä, mulle pitäisi tulla ihka ensimmäinen oma hevonen! Hieman mä olen tyytyväinen ja alan taas panostaa kunnolla kouluun. Kesällä lupaan tehdä KAIKKI rästitehtävät pois alta ja muutenkin ensi vuonna pitää poissaololukeman alle 100:ssa.


32589995_large

Unelmien hevonen olisi:
iältään 6-9 vuotias pv- tai sh-tamma. Myös lv on okei, jos se ei ole startannut/juossut tai on ollu suurimman osan elämästään ratsuna ja taso on riittävä. Toki suokkien kohalla sama, ettei mielellään olisi ex-ravureita, vaikka ei niissä mitään vikaa ole. En kuitenkaan omaksi ekaksi hevoseksi halua ex-ravuria, paitsi yhden voisin ottaa jos olisi mahdollista. Ruunakin kelpaa, mitä ne nyt vaan tuppaa olemaan aika tasaisia omien kokemuksien mukaan.
Tasoltaan hevosen tulisi olla 90cm ja HeB ylöspäin, koska en halua että taso tulee ihan heti vastaan ja enemmän estepuolen hevonen, koska itse tykkään enemmän esteistä. Kaveri (josta tulisi vuokraaja) sitten reenailisi koulua ja välillä luultavasti myös pistäs minut tuuppailemaan : D
Luonteeltaan se ei saa olla automaatti. Haluan  hevosen, jossa on luonnetta, enkä mitään pullamössöpollea, joka on kuin pystyynkuollut. Ripaus pippuria ja säpäkkyyttä, sekä hieman kuitenkin sitä mamman sylivauvvaa, niin oi nam <3
Tumblr_lzjkg5izq41rppkhuo1_500_large

Tumblr_lzjfslcce81qjppdco1_500_large

Tänään tosiaan puhuin jo papalle yhestä lv:stä, jonka olisin halunnut NYT, mutta sovittiin kuitenkin että ensi vuonna sitten. Minä keskityn nyt selailemaan myynti-ilmoituksia ja syömään, joten kirjoittelen taas joku päivä : )