Tällä hetkellä tosiaan istun liikeviestinnän tunnilla ja kuuntelen WTF-radiota, sekä mietin asioita... Oon tässä huomannu, että kaipaan toisaalta taas seurustelua. Ois mukava, kun ois se oma kulta ja näin, mutta en sit tiedä, että osaisinko elää parisuhteessa. Haluan kumminkin mennä aikalailla niinku tykkään ja näin, mutta silti.. En nyt osaa oikein selittää paremmin tuota, mutta siis sanotaanko näin: Haluan seurustella, mutta en halua joutua sidotuksi. En halua, että mun elämää rajotetaan mitenkään, esim. poikaystäväni ei todellakaan päätä, että kenen kanssa liikun. Toki voi sanoa, jos ei pidä jostakusta kaveristani, jolloin ei sitten hengattais sen kanssa sillon, kun ukko olisi siinä, mutta jos yrittää vielä sitä, etten saisi edes OMALLA porukalla hengata sen kanssa,niin not gonna happen.
Olen tässä kohta puoliin vuoden ollut sinkkuna ja ihan tosissaan kaipaisin taas jotain vakavampaa, mutta vaikuttaa siltä, ettei sitä kenellekkään kelpaa - hetken huvina kylläkin... Aina se vaan loppuu yhtäkkiä ja mua aletaan kohdella vittumaisesti ja muutenkin ollaan luotaantyöntäviä ja minähän en jaksa alkaa kenessäkään turhaan roikkumaan.
Kaipaan sitä läheisyyden tunnetta ja sitä tietoa, että tietää jonkun olevan koko ajan tukena. Ei jaksais enää vaan olla muiden leluna, eikä itsekkään enää jaksaisi leikkiä kissa-hiiri-leikkiä..
Edelleen kaverit ilmeiseti luulee, että en halua seurustella ja olen onnellinen sinkkuna (niinkuin monille väitänkin), mutta ei se ihan niin ole.. HALUAN ihmisen, jonka seurassa uskallan olla täysin oma itseni ja jolle uskallan puhua kaikista asioistani. Vaikka olenkin melko avoin, niin silti jää osa asioista kertomatta, jopa parhaille ystävilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti